Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt.
Koulutukset Kouluvierailut Uutiset, 6.9.2024
Kuopio, kouluvierailuja ja koulutusta opettajille tarjolla!
Elokuun lopussa koulutimme taas uusia lapsen oikeuksien lähettiläitä – tällä kertaa myös Kuopioon. Tämä on meille uusi avaus ja hieno mahdollisuus kuopiolaisille kouluille. Kuopion ja lähiseudun opettajille taas on keväällä 2025 tarjolla lähikoulutus yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön edistämisestä.
Kuopiossa uutena lapsen oikeuksien lähettiläänä aloittava Emmi Markkanen hakeutui tehtävään, koska kokee lasten oikeuksien olevan erityisen ajankohtaisia juuri nyt. ”On käynnissä useita kriisejä ja konflikteja, joissa lasten oikeudet ovat vakavasti uhattuna. Globaalikasvatus on aloitettava jo alakoulussa, jotta muun muassa tietoisuus lapsen oikeuksista leviää. Lähettiläänä pääsen mukaan tähän tärkeään työhön”, Emmi kertoo.
Emmi opiskelee itse tulkkausta ja kommunikaatio-ohjausta Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Viimeisen vuoden opintojen ohella on sopivasti aikaa tehdä lähettilästyötä. ”Kouluttaudun vuorovaikutuksen ja kielellisen saavutettavuuden asiantuntijaksi, ja saan käyttää sitäkin osaamista kouluvierailuilla”, Emmi iloitsee.
Lähettiläiden peruskoulutuksessa käytiin läpi sekä vierailuihin liittyviä käytännön kysymyksiä että vierailujen sisältöjä ja -menetelmiä. Pääkuvassa Emmin tuoreet lähettiläskollegat Jaakko (Tampere), Usva (pk-seutu), Niina (Tampere) ja Nea (Jyväskylä) harjoittelevat yhdessä lähettiläsvierailun suunnittelua ja tutustuvat Planin materiaaleihin.
Opettajille Yhdenvertaisen koulun rakentajat -koulutus keväällä Kuopiossa
Ensi keväänä helmi-huhtikuussa järjestämme Kuopiossa Opetushallituksen rahoittaman Yhdenvertaisen koulun rakentajat -koulutuksen. Osallistujille maksuton täydennyskoulutus on suunnattu perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitosten opettajille ja rehtoreille. Koulutus antaa monipuolisia eväitä oppilaitoksen toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittämiseen yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tukevaksi. Ilmoittautuminen koulutukseen alkaa syyskuun aikana. Tutustu koulutukseen tarkemmin koulutuksen verkkosivulla.
Tilaa lähettiläsvierailu!
Planin lapsen oikeuksien lähettiläät vierailevat peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa sekä myös nuorisotaloilla, leireillä ja kerhoissa. Vierailut räätälöidään ikätason ja tilaajan toiveiden mukaan.
Haluaisitko sinä vierailijan vetämään osallistavan työpajan lapsen oikeuksista, tasa-arvosta tai vaikkapa ilmastonmuutoksesta? Ole yhteydessä kouluyhteistyön suunnittelijaan Ronja Karkiseen (p. 050 517 3214, ronja.karkinen(at)plan.fi) tai tilaa vierailu suoraan lomakkeella: https://www.www.globaalikoulu.net/lahettilaat/. Kuopion lisäksi kouluvierailuja tehdään pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa sekä etävierailuina myös muualla Suomessa.